tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusivuosi 2013

Heijssan alla ja hyvää uuttavuotta ! Nyt on ollu tosi kiireistä ja paljon on saatu aikaan. Päivää ennen uutta vuotta hommattiin tori.fi sivun kautta uusi sohva meille !! Ui vitsi oon niin innoissani tästä, oon siitä asti toivonu uutta sohvaa ku muutettiin tähä kämppään ja nyt vihdoin sain ! Eikä maksanu ku 150 e, iso kolmen istuttava sohva, joka on tosi hyvässä kunnossa, entine omistaja halus vissiin nopeesti eroon tästä ku pyys noin vähä, mutta eihän se mua haittaa :) Nyt tämä meidän ikioma kämppä rupee näyttää jo siltä, miltä mä haluanki tän näyttävän. Ainiin ja saatiinhan me uusi sohva pöytäkin, kiitos:)

Nyt vähän uudenvuoden kuulumisia. Olimme siis ihan kotosalla, minun ja mieheni kaksi kaveria tulivat viettämään iltaa meille (alkomahooolittomat illan istujaiset). Syötiin hyvää ruokaa ja herkuttelimme. Valitettavasti kaverini oli vähän pipi, joten he lähtivät ennen puolta yötä. Ei se mitään, katselimme rakkaani kanssa ilotulitusta parvekkeeltamme, sisältäkin näki tosi hyvin ! Katselimme leffoja ja joimme lasten skumppaa, hih :)

Hurjaa miettiä, että ensi vuonna tähän samaan aikaan, meillä on puolivuotias pikkunen !! <3 En malttais millään odottaa, että näkisin jo meidän pienen ihmeen, jonka kyllä jo tunnen sisälläni kun hän ilmoittelee olemassa olostaan pienillä liikkeillään <3
Ensi viikon maanantaina takaisin koulun penkille, kun alkaa koulutusohjelmiin suuntautuminen. Mielenterveys- ja päihdetyö kuulostaa ja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, kun tätä omakohtaista kokemustakin on omasta elämästä...

vähän tunteilua... 

http://www.youtube.com/watch?v=1wYNFfgrXTI

http://www.youtube.com/watch?v=O3W0uklSTKQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti