keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Neuvola kuulumisia ja POKS

Tänään oli neuvolapäivä, jee! Nyt oli eri neukkutäti mitä yleensä, kun se meidän oma on kesälomalla. Toi oli tosi mukava terkka ja jäi todelleki hyvä fiilis ton käynnin jälkeen :) Tää oli muuten ainut kerta, kun Kride ei ollut mukana, työt niin pahasti kesken, ettei kerenny...mut hyvin me tytsyt pärjättiin siellä kahestaan ! :)
Terkan mukaan pikkunen on valmis tulemaan maailmaan, ja suuri todennäköisyys, että tulee ennen laskettua aikaa, ei ainakaan mee yliaikaan ! ;) Kohta meillä on pieni beibi!! REALLY ?!?! Mä oon nyt vasta alkanut tajuamaan tän, että meille OIKEESTI tulee meidän ikioma VAUVA !! Tänään voisin pakata mun ja vauvan sairaalakassitkin valmiiksi, olen siis aloittanut pakkaamista, mutta se vähän jäi, kun eihän tässä mikään kiire ole? Eivai?...pikkunenhan voi tulla milloin vain !! Beibin pää on siis kiinnitynyt lähtökuoppiinsa jo jonkin aikaa sitten ja supistuksia on tullut. Eilen varsinkin oli kunnon suppari päivä, tuli oikein kipeitäkin supistuksia, mutta epäsäännöllisesti, yöllä sama juttu, mutta täällä me vielä ollaan. Jännittää millon se lähtö oikeesti tulee ?! 
Terkka kertoi myös, että meidän pikkuinen tyttö on syntyessään maximissaan 3 kg ja jos nyt tulisi niin about 2800g, eli todellakin pikkuruinen tytteli tulossa <3 Lapsi vettä mulla on kuulemma vähän niukasti, mutta ei mitään jatkotoimenpiteitä tarvitse. Mun hemoglobiinikin on noussu !! JEEEE ! 

Raskausviikko: 38+0 (36+6)
Paino: 71,3kg (70,5kg) 
Verenpaine: 121/85 (141/78)
Kohdunpohjan korkeus SF: 31cm (30 cm) 
Sydämen syke: 160 (135) 
Liikkeet: ++ (++)
Turvotus: + (+-)
Hemoglobiini: 118 (111)


39. RASKAUSVIIKKO

Sikiön paino: n.3200 g 
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): n.34 cm 
Koko pituus: n.48 cm

SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 36 viikkoa vanha. Käden otteet tulevat lujemmiksi ja sikiö reagoi selvemmin valoon ja ääniin. Sen vartalo on pyöreä ja pullea. Suolistossa on nyt kunnon määrä mekoniumia, lapsenpihkaa. Yleensä pää on alaspäin ja usein painunut lantiota vasten. Nyt kohdussa on niin ahdasta, että kädet ja jalat pysyvät tiukasti kiinni vartalossa. Luusto muuttuu kovemmaksi, mutta kaikki kehon luut eivät ole kovia vielä synnytyksessäkään. Pääkallossa on pieniä aukkoja, jotta pää pystyy mukautumaan synnytyskanavaan. Pää voi näyttää hieman oudolta heti synnytyksen jälkeen, mutta se palaa oikeaan muotoonsa nopeasti.
  
NAINEN
39. raskausviikko
Älä tuijota liian tiukasti laskettua aikaa! Oletetun syntymäpäivän yhteydessä käytetään aikavarausta”plus/miinus 14 päivää”. Se tarkoittaa, että synnytys voi alkaa koska tahansa seuraavien neljän viikon aikana! Säästät paljon kallisarvoista energiaa, kun et anna lasketun ajan päivämäärän hallita elämääsi. Kuten olet huomannut, et juurikaan pysty kontrolloimaan raskauttasi. Niin on myös nyt. Vaikka kuinka jännittäisit ja odottaisit laskettua päivää, et voi vaikuttaa todelliseen syntymähetkeen.

Onko olosi kehnonlainen, voitko pahoin ja huimaako sinua makuuasennossa? Se on normaalia ja sitä kutsutaan vena cava -syndroomaksi. Painava kohtu painaa suurta verisuonta selässäsi ja hidastaa veren virtaamista takaisin sydämeesi. Tämä ei ole vaarallista, mutta joskus sangen epämiellyttävää. Monille paras makuuasento on vasemmalla kyljellä, koska se vaikuttaa vähiten kehon verenkiertoon.

Pituus häpyluusta kohdun korkeimmalle kohdalle vaihtelee riippuen siitä, onko lapsen pää kiinnittynyt vai ei. Kun pää kiinnittyy, tunnet painetta lantiossa.

2 kommenttia:

  1. Onko toi sun poikakaveri hankkinu jo luvat sen siimoille?

    VastaaPoista