sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hyvä äiti ?

Voi olla, että mulla on joskus aiemminkin ollut tän tapanen postaus. Mutta pohdimpa uudestaan. Eli, minkälainen on hyvä äiti ? Miten tälläisen voi määritellä. Tokikin se, ettei laiminlyö tai muutenkaan satuta omaa lasta on jo yksi perustelu sille, että on hyvä äiti.


 


Hyvä äiti rakastaa ehdoitta, ja myös näyttää sen ! Hyvä äiti haluaa lapselle/lapsilleen aina kaikkea hyvää ja katsoo asioita lapsen näkökulmasta. Itse henkilökohtaisesti, kuin myös moni muukin, laittaa lapsen kaiken edelle. Se, että laittaa lapsen tarpeet omien tarpeiden edelle on jo jotain ! Täytyy myös muistaa, että äidilläkin on välillä oikeus olla itsekäs, itse unohdan tämän ja sen takia esimerkiksi oma-aika on niukilla. Muista siis, että se tekee sinusta jo hyvän äidin, kun ajattelet ja kunnioitat lapsesi tarpeita, ja teet niiden eteen myös jotain ! Muista myös se, että hyvä äiti ajattelee myös välillä itsekkäästi vain ja ainoastaan itseään, on meillä äideillä siihen välillä oikeus !




Kun annat lapsellesi/lapsillesi turvallisen kodin. Kodin pitäisi olla lapsille turvapaikka jossa on turvallista asua ja kasvaa. He saavat sieltä juuret ja siivet elämälleen. Kun annat lapsillesi rakkautta, hellyyttä ja ilon aiheita elämään. Kotona täytyy opettaa myös tietyt rajat lapsille. Rajat luovat myös turvaa, jotta lapsi ymmärtää mikä on väärin ja mikä oikein. Välillä täytyy olla tiukka, eikä antaa kaikessa periksi, näin minä teen. Opetan lapsilleni, että kaikkea ei saa mitä haluaa ja toivon, että oppi menee perille. Ei elämässä pärjää jos syntyy kultalusikka pepussa ja saa kaiken haluamansa. Tai nojoo, pärjäähän täällä mutta elämästä ei tule helppoa tälläiselle ihmiselle. Eli, RAJAT ja perusasioiden opettaminen jo pienestä pitäen antaa hyvän ja helpon alun elämälle. On suojeleva mutta ei kuitenkaan ylisuojeleva. Antaa kokeilla rajoja, muttei kuitenkaan liikaa.






Hyvä vuorovaikutus lastensa kanssa on myös tärkeä asia. Lapset oppivat jo pienestä pitäen vuorovaikutus taitoja ja oppivat niitä myös vanhemmiltaan. Eli ole oikeasti läsnä lapsiesi kanssa. Ei vain puoliksi, vaan kokonaan ! Itse pyrin siihen, että olen todellakin läsnä leikeissä, jutuissa joita teemme. En ole koneella silloin kuin lapset ovat hereillä, koska se vie muuten meidän yhteistä aikaa pois. Koitan olla kännykällä mahdollisimman vähän, sillä tulee roikuttua vähän liikaakin ja siitä tulee morkkis monesti.. Aito läsnä olo, kuuntelu ja juttelu lapsiesi kanssa, sellainen on hyvä äiti <3

Näitä on varmasti monia, mutta tässä ekana mieleen juolahtaneet asiat. 






_MG_3332


Muista, että juuri sinä olet maailman paras äiti omille lapsillesi <3 







4 kommenttia:

  1. Noh siis mulla ja mun äidillä on ollut aina jotenkin huonot suhteet ja hän lellii mun pikkuveljeä. Eli siis minun mielikuvani hyvästä äidistä olisi sellainen, joka kannustaa vaikka oli mikä tahansa asia vaikkapa poika/tyttöystävässä tai koulussa ja kuuntelisi ja yrittäisi antaa vinkkejä.
    Eli siis semmonen joka ei lannistaisi jatkuvasti ja olisi kriittinen kaikesta mitä lapsi tekee ja antaa tukea ja olisi kiinnostunut lapsen menoista jne.

    Itse en tiedä millaista se on, koska oma äitini, ei oikein anna mitään tukea ja vaikka mitä tekisin vaikka saisin kokeista 10 niin häntä ei kiinnosta,eikä hän mitenkään yritä ees sanoa mitään, mutta sitten ku veli saa jonkun 7 niin on yhtäkkiä jonkun juhlan paikka.
    Eli mikä on mun mielestä myös tärkeetä olisi se tasavertaisuus kahden lapsen kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aivan totta ! Tasavertasuus on tosi tärkeetä sisarusten kesken. Ei tollanen ole reilua, että toista lellitään ja toinen lapsi ei edes kiinnosta. Tosi kurjaa, että sulla on noin ! Ootko yrittäny puhua sun äidille ?

      Poista
    2. Juu oon ja jopa 2v sitten yritettiin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta heti seuraavana päivänä hän alkoi kritisoimaan että oon kamala ihminen. Ja koska mut ja mun veli on adoptoitu niin on se aina kiva tietää, että hän katuu minun adoptoimista, koska hän on sanonnut mulle tuon päin naamaan.

      Poista
    3. No ompa kurja tilanne.. tohon on vähä vaikee sanoo mitään, kerta äitiskään ei pysty muuttumaan. Ei kellään pitäis olla tollasta asennetta omaa lasta kohtaan..Eikä senkään pitäis merkata vaikka teidät onki adoptoitu :(

      Poista