tiistai 23. heinäkuuta 2013

1 kk :)

Eilen Altsu täytti tasan kuukauden, ja sen kunniaksi oli neuvola käynti. Neuvola tädin merkinnät neuvolakorttiin: "Kasvaa ja kehittyy hienosti. Suloinen tyttö. Hymyjä tulee 
jo." :) Altsun mitat  nyt: 4050 grammaa (3240), 54cm (48) ja päänympärys 37,3cm (35) (suluissa syntymämitat). Pikkuneiti on maailman ihanin, oon niin rakastunut <3 Altsu on treenaillut paljon päännostamista lattialla ja nostaa sitä jo hienosti, kääntyminenkin melkein onnistuu ! Me ollaan tehty vaikka mitä kivaa, koko perheen kesken ja sitten Altsun kanssa kahestaankin. Nyt viime viikonloppuna käytiin koko perhe Kriden sukulaisten kanssa mökkibileissä. Siellä pikkunen viihtyi hyvin, hengaili mukana ja sitten suurimman osan ajasta tietenkin nukkui ;) Oli kyllä tosi kivaa. Sitten viime viikolla käytiin Altsun kanssa vauvamiittingissä espoossa, paikalla oli yhteensä 11 vauvaa. Olemme myös Kriden kanssa viettäneet kahden keskistä aikaa, sunnuntaina veimme prinsessan mummille hoitoon ja menimme syömään ja shoppailemaan. Kahden keskistä aikaa kun on arkena vaikea saada.. nyt sitä tosiaan osaa arvostaa ihan eritavalla kuin ennen. Tottakai on ihanaa olla vauvan kanssa, mutta hetki ilman pikkusta on sitä jotakin ja sitten on taas todella ihanaa hengailla vauvan kanssa.

Altsu sai isovanhemmilta leikkimaton :) Leikkimaton tarkoitus on vielä vähän hakusessa ;p

Käsi kädessä <3

KÄYKÄÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ MINUN JA ALTSUN KUVAA LÄHITAPIOLAN FACEBOOK SIVUN KILPAILUSSA 

VALOKUVA KILPAILU

kuva on tämä 




2 kommenttia:

  1. Aivan suloinen pieni! Mistä mahtaa olla tuo puku joka hänellä on kuvassa, jossa nukkuu leikkimatolla? :) olisi ihana ostaa omalle pienelle tuollainen!

    - tuleva mami 36+5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän hän on:) en muista mistä tuo on, mutta jos tahdot, voin myydä sen sinulle :)

      Poista