Ajatuksia ja suunnitteluja

Meillä on nyt suunnitteilla vauvan ristiäiset, vähän myöhässä joo.. En ymmärrä miten me ollaan Kriden kanssa molemmat näin aikaan saamattomia ! Kirkko pitäisi varata ja seurakunta tila jonne mahtuisi vieraat. Vieras listakin on vielä vähän hakusessa, minun puolelta. Tottakai haluaisin kutsua kaikki, mutta saadaanko me edes sitä tilaa missä juhlat pidettäisiin..kaikki on vähän hakusessa. Meidän on pitänyt mennä paikan päälle varaamaan kirkkoa ja sitä tilaa, mutta joko Kride on ollut niin myöhään töissä, ettei olla keretty, tai sitte on ollut muuten vaan niin väsynyt..kaikkeen.. Huomenna me mennään ! Vannon sen, pakko ! Eihän ne ristiäiset tosiaan itekseenkään järkkäydy, pitäisi vaan tajuta se. Hirvee stressi... Kummit on sentään valittu jo aikoja sitten, niitä tulee neljä. :) Sitten minulla pitäisi olla jokin mekko sinne, entäpä sitten syömiset ja juomiset !? HELP ! 

Kaikkea tätä stressiä ja vauva-arkea ahdistaa lisäksi meidän parisuhde.. Siis meillä menee hyvin, ei siinä mitään. Mutta minua ahdistaa tämä yksinäisyys ja se, että tuntuu, kuin olisin yksin tässä parisuhteessa, ihan kuin yksin yrittäisin pitää tätä suhdetta hyvänä ja panostaa tähän. Tarvitsisin vierelleni miestä, joka tukisi minua, antaisi hellyyttä ja yrittäisi tosissaan panostaa meihin.. Vauvan tulon jälkeen on tuntunut siltä, että tässä sitä eletään normaalia perhe arkea, eikä huomioida minua tai panosteta parisuhteeseen ollenkaan.. Tottakai vauvan tulo muuttaa elämää, mutta silti. Parisuhteessa voi pitää "liekin" ja intohimon ja kaiken mahdollisen "hengissä" vain sillä, että YHDESSÄ panostetaan ja tuetaan toisiamme. Tämä siis on vain minun tuntemukseni tästä nyky tilanteesta. Voi olla, että minulla on liikaa aikaa täällä kotona neljän seinän sisällä miettiä kaikenlaista..ja odottaa vain sitä, että pääsisin mieheni viereen <3 ja että hänen aloitteestaan saisin hellyyttä ja läheisyyttä jne :)

Onhan tässä tullu loukattua molemminpuolin toisiamme..välillä aika pahastikkin, mutta haluan suhteemme kestävän aina ja ikuisesti, myös vauvankin takia, ja myös sen, että rakastan vain ja ainostaan Krideä <3 Meidän molempien pitäisi olla kärsivällisempiä eikä loukata tai suuttua toisillemme kaikesta pienestä. Tottakai kun toista loukkaa, se kalvaa itsetuntoa ja ne sanat ja asiat jäävät päähän kummittelemaan.. Olen lukenut jostain, että sellaiset parit ovat onnellisempia ja pärjäävät paremmin, jossa kummatkin osa puolet osaavat nielaista sanansa ennenkuin laukovat niitä kumppanilleen. Kukaan ei ikinä ole 100 prosenttisesti tyytyväinen kumppaninsa piirteisiin ja puoliin, mutta niiden kanssa täytyy oppia elämään ja suuttuessaan täytyy tosiaan yrittää nielaista kaikki pahat sanat ja pitää malttinsa ettei raivostu kaikesta. Joskus normaalit keskutelutkin muuttuu riidoiksi, niissä tilanteissa olisi hyvä, ettei pinna pala kokonaan, vaan että asia saataisiin puhuttua, jos ei, niin tässä tilanteessa olisi ehkä hyvä sitten pitää "aikalisä", eli olla yksin vaikka 10 minuuttia, ja yrittää sen jälkeen uudestaan keskutelua.. Itse vihaan sitä, että riidasta lähdetään pois, mutta se tosiaan voi olla ainut mahdollisuus pahassa tilanteessa. Riidat ja erimielisyydet kuuluvat avioliittoon, mutta kummankin osapuolen täytyy osata pyytää anteeksi, vaikka asia olisi kuinka pieni tai iso, silti. Anteeksi pyynnön jälkeen olisi hyvä keskustella asiasta, josta toinen on loukkaantunut tai suuttunut, että asia saadaan käsiteltyä. 

Elikkä siis tälläisiä pohdiskeluja tänään.. :D