perjantai 31. tammikuuta 2014

Kavereita ja uutisia

Apuvaaa, mulla ei oo piiitkään aikaan ollu näin pitkää taukoa postaamisesta ! Joka päivä oon ajattelu, että nyt menen kirjoittamaan. Eipä ole siltikkään tullut  edes avattua tietokonetta. Meillä on nimittäin ollut tooodella vilkas viikko, enkä ole jaksanut illalla muuta, kuin makoilla sohvalla telkun ääressä.
 
On tullut nähtyä kavereita, mammoja ja vauvoja. Sain itselleni auton käyttöön, niin nyt on tosiaan tullu mentyä minne sattuu. Tooodella ihanaa, että pystyy nyt liikkumaan minne ikinä itse haluaa, eikä tarvitse alkaa säätämään bussien kanssa. Näkee useemmin kavereita ja ihmisiä ! Ei tarvii aina pyytää kaikkia tänne kylään vaan pystyy ite menemään kahville tai muuta semmoista. Alexsandrakin on niin iloinen aina, kun nähdään vauva ja mamma kavereita. <3
 
Minkä takia pitää taas sataa lunta ?! Ilmat voisi jo lämmetä ja mennä kohti kevättä. Odotan kesää kuin kuuta nousevaa !
 
 
 



 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 






 
 
 
Loppuun haluan laittaa linkin iltalehden sivulta, josta pyörii linkkejä paljon myös facebookin puolella.
 
 
RATTIJUOPOILLE KOVEMMAT RANGAISTUKSET !
 
 
"11-vuotiaan tyttärensä menettänyt isä käynnisti rattijuoppojen tuomioiden koventamiseksi kansalaisaloitteen, joka umpeutuu pian."
 
 
Jos te, ihanat lukijat, toivotte rattijuopoille kovempia rangaistuksia, käykää kirjoittamassa addressiin nimenne ja kannattakaa tätä asiaa eteenpäin ! TÄSTÄ !
 
 
 
Älä aja jos otat, jos ajat älä ota.
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti