maanantai 3. helmikuuta 2014

Viikonloppu

Viikonloppu on taas ollut menoa ja meininkiä täynnä. En ole siis millään kerennyt koneelle, taikka kirjottamaan blogia. Mua niin ärsyttää tälläset tauot, mutta minkäs sille voi. Pitää olla vain onnellinen siitä, että meillä edes on jonkinlaista elämää, arjenkin keskellä.
 
Perjantai päivä meni kyläillessä. Meinattiin Altsun kanssa tylsistyä kotiin, joten mentiin moikkaamaan mun pikkusiskoa ja pikkuveljeä. Siellähän se koko päivä sitten vierähtikin. Illalla mentiin Kriden vanhemmille saunomaan. Pikkuinen jäi sitten sinne yökylään ja me tultiin kotiin viettämään kahden keskistä laatu-aikaa. Se on aina niin hirveetä jättää pieni jonnekkin hoitoon. Mulla tulee hirveä ikävä aina, ennen kuin edes päästään lähtemään. Sniif. Mun pieni <3 Mutta kyllä vanhemmatkin tarvitsee sitä laatu-aikaa. Muutenkin kuin vain illalla telkkarin ääressä löhöillen.
 
 
 
 
Lauantaina heräiltiin ja oli todella outoa kun Altsu ei ollutkaan täällä. Ikävä vain kasvoi ja halusin vain pienen syliini ! Noh, ajeltiin ja kulutettiin aikaa. Mentiin ikeaan syömään ja ihmettelemään. Tulihan sieltä mukaan pari pehmolelua ja ruoka pöytään tabletit.
Sitten äkkiä suunta kohti käpylää ja hakemaan rakkauspakkaus kotiin !
Illalla saunottiin koko perheen kesken taas ja nautittiin yhdessä olosta. Alexsandra on sellanen sauna/vesi peto ettei mitään rajaa! Meidän pikku saunakamu. Neiti istuu meidän kanssa aina ylä lauteella ja oikein nauttii lämmöstä ! Välillä tietenkin kastellaan kylmällä vedellä, ettei ihan läkähdy. Illalla leffoja ja herkuttelua.
 
Sunnuntai päivä oli aamulla vähän auki. Ei oikein tiedetty mitä sitä tekisi. Kride meni sitten autotalliin tuunailemaan mun uutta opelixia ja me Altsun kanssa lähdettiin hondalla kruisailemaan. Otettiin Altsun kummitustäti kyytiin ja ajeltiin ympäriinsä. Onhan sekin ihan kivaa ajan vietettä,hih.
 
Tänään on kotipäivä, piiiitkästä aikaa. Nyt kun ollaan saatu mulle auto käyttöön niin on tullu tosiaan liikuttua melkeempä joka päivä. Tälläiset pelkät koti päivät on nyt tosi outoja. Miten mä jaksan koko päivän vaan olla kotona.
 
Huomenna onneksi on taas menoa !!
 
 
 
 
 


2 kommenttia: