perjantai 1. elokuuta 2014

Lomailua

Mä oon nyt todenteolla ottanut lomaa blogista. On ollut ihanaa viettää lämpimiä kesä päiviä ulkosalla, enkä ole konetta availlut sen koommin. Ei datailu ja sisällä istuminen mielestäni edes kuulu kesään. Joka päivä on ollut paljon puuhaa , liiankin paljon. Minun pitäisi oppia rentoutumaan kunnolla, eikä vain mukamas. Tänään on pitkästä aikaa sellainen päivä että istun sohvalla enkä tee mitään paitsi avasin läppärin ja ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogia.
 
Jotkut ovatkin varmaan jo ihmetelleet olenko lopettanut bloggaamisen kokonaa.Ehei, kyse on vain ajan puutteesta, ja myös siitä että en vain jaksa. Muutama viikko sitten minulla oli neuvola, ja hemoglobiini oli 107, siitä huolimatta että olin vedellyt rautalääkettä. Sekin siis selittää omalta osalta sen , miksi olen ollut niin uupunut. Ei sitä yli väsyneenä aivot edes toimi. Tuon käynnin jälkeen kävin ostamassa nestemmäistä rautalääkettä, jos se imeytyisi paremmin ja saisin puhtia taas päiviini. On oikeasti todella rankkaa olla raskaana ja kasvattaa samalla pientä yksveetä, jolla sattuu vielä juuri nyt olemaan ihana uhma vaihe päällä. Nyt raskausviikko 26 menossa (25+5). Poitsu se siellä vaan kasvaa kovaa vauhtia ja ilmoittaa itsestään päivittäin. Eniten liikkeet tuntuu ja näkyy illalla juuri nukkumaan mentäessä.
 
 
 
 
 
 
Meidän heinäkuu meni mökkeillessä, rannoilla, puistossa, treffaillessa, puuhaa siis riitti vaikka muille jakaa ! Olen yrittänyt nauttia näistä lämpimistä ilmoista, mutta huh huh, nyt menee jo vähän yli ! Muutenkin kauhea tuskan hiki ja patteri mukana koko ajan, niin ei nyt tarvis näin kuuma olla. Heinäkuussa oli myös äitin ja sen miehen muutto nummelaan. Ihana lande paikka, omakoti talo ja kaikki !!
 
 
Haaverit kuuluu kesään...

 Autotalli hengausta
 









 
 
 Kahdet uudet kiesit !


Mun rakkaan pikkusiskon 18v synttäreillä


 
 
 Hakaniemessä hengailua






Mitä kesä olisikaan ilman vanilia jäätelöä ja mansikoita ?!


"Lippa hyvin näkyyx kello, mä oon vieläki leija ei pääty lento"




Äitin muutto puuhia, mestari tsiigaa että kaikki menee niinku pitää.






Mökki reissu !


 







Nummelassa, mummolassa










Ne hommas koiruuden <3 






Enkä oo unohtanu pikkumiestä, lisää vaatetta kirpparilta


Elokuu alkoi hienosti. Lähdettiin päivällä pienen kanssa lääkäriin korkean kuumeen ja pitkittyneen flunssan takia ja mukaan sieltä saatiin korvatulehdus diagnoosi. Eikun vaan lääkettä naamariin ja toivotaan että Altsu paranee pian. Toinen on niin raasu... :( Nukkunu melkeepä koko päivän, eikä ruokakaan oikein maistu... Lääkärissä odotus huoneessa jaksoi sentään vähän touhuta ja A piirsi ensimmäisen hienon piirustuksen.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nyt yritän saada itseäni taas niskasta kiinni ja kirjoittaa blogia useammin, ihan itseni ja myös teidän lukijoiden takia :)
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Tuo raskausajan hemoglobiinin lasku on tuttua, itsekin sain kokea sen. Oiva apu Foreverin juotava Aloe vera mehu ja rautalääke yhtäaikaa (auttaa rautaa imeytymään). Sillä sain itse hb:n nousuun :) Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi hemoglobiinin lasku on oikeesti tosi syvältä. Vaikuttaa tosi paljon jaksamiseen. Täytyykin kokeilla tota mehua ! kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. sulla on kaunis vauvamasu, tuollainen tosi tasainen ja ihan vauvamasun näköinen :) omani oli epämuodostunut viellä noilla viikoilla, vasta loppua kohden pyöristyi kauniiksi :p tsemppiä odotukseen ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos ! :) En tiedä miks repesin tolle "epämuodostunut" :'D

      Poista