torstai 21. elokuuta 2014

Odotan.

Aika juoksee, mutta minä en. Miten muistankin sen päivän kuin eilisen, kun tein positiivisen raskaustestin. Olin hämilläni. En tiennyt itkeäkkö vai nauraakko !? Se tuli jotenkin niin puskista, muttei kuitenkaan. Tottakai tiesimme, että mahdollisuus toki on, mutta emme vain ajatelleet sen tapahtuvan näin nopeasti. Me saisimme uuden vauvan, kääk !! Esikoinenkin oli vasta vauva kun tulin uudestaan paksuksi, en vain voinut uskoa sitä todeksi ! En tiedä uskonko täysin vieläkään. Viime raskaudestakin kaikki tunteet ovat vielä niin pinnalla ja nyt tulee uudet tunteet. Tiedättekö sen fiiliksen kun oma pää ja kroppa on näin nätisti sanottuna hieman sekaisin ? Tässä vielä käsitellään ekan raskauden tunteita ja samaan syssyyn tunkeutuu toisen raskauden tunteet ja hormoonit. Sunnuntaina alkaa 30.raskausviikko joten nyt ollaan jo aika hyvillä vesillä sen suhteen, että jos poitsu meinaisikin syntyä, eloon jäämis prosentti on yli 90 ! Toivon tietenkin, että vauva on loppuun asti masussa ja saa kehittyä siellä isoksi vahvaksi jäbäksi. Tämä raskaus on mennyt odotettua nopeammin, paljon nopeammin kuin ensimmäinen. Siltä ainakin tuntuu. 

Odotan sitä päivää, kun saan kirjoittaa tänne poitsun syntymästä, odotan sitä että pääsen eroon näistä kivuista ja vaivoista joita raskaus/raskauden ovat minulle tuoneet. Odotan sitä että pääsen pukemaan itselleni mitkä vain vaatteet päälle ja ne näyttävät hyviltä (niinkuin "ennen vanhaan", varsinkin farkkuja ja normi housuja. Odotan sitä, että pääsen treenaamaan ihan täysillä, kunnon hikijumppaa ja lihaskuntoa (näiden kipujen kanssa se on täysin mahdotonta). Odotan vaikka mitä, mutta kaikista eniten odotan sitä pientä ihanaa rakkauspakkaus kääröä joka minulla marraskuun alussa on sylissäni <3 




29. raskausviikko vau.fi

SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.
Jokainen kuluva päivä parantaa mahdollisuuksia saada terve lapsi, vaikka synnytys käynnistyisi liian aikaisin. Sikiölle on kuitenkin parempi edelleen pysyä kohdussa, kunnes se kasvaa isommaksi. Sikiön kehosta on rasvaa 2 - 3 %. Pojilla kivekset laskeutuvat kivespusseihin.
NAINEN

Seitsemänkuukautisjuhlat ovat ovella! Joissain kulttuureissa juhlitaan raskauden seitsemännellä kuukaudella uutta, kasvavaa elämää. Nyt onkin syytä juhlia, sillä lapsellasi on jo erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä myös kohtusi ulkopuolella. Jos lapsi syntyisi nyt, on sillä 90 % todennäköisyys selvitä hengissä! Voit siis tuntea olosi turvalliseksi ja nauttia hyvistä tuntemuksista.
Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä juhlaa: närästys ja happamet röyhtäisyt voivat olla melko tuntuvia näihin aikoihin. Ruokatorven ja mahalaukun välissä sijaitseva sulkijalihas heikentyy raskauden aikana. Siksi mahahappoja voi päästä ylös ruokatorveen. Pahimmillaan närästys tuntuu siltä kuin kurkku olisi tulessa. Hyvä neuvo on syödä hitaasti ja pureskella ruoka huolella. Syö pieniä annoksia kerralla ja vältä makuuasentoa tai kumartelua heti ruokailun jälkeen. Yritä selvittää, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin muut. Lasi maitoa voi auttaa ja tarvittaessa närästykseen löytyy käsikauppalääkkeitä, joita voi käyttää raskausaikana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti