sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Valmiina ?

H-hetki häämöttää jo aivan kulman takana, joten on aika katsastaa mitä meillä onkaan jo valmiina uutta tulokasta varten. Vaatteet, nukkuma paikka, tuttipullot, tutit, makuupussit, vaunut jne chek ! Kylpyamme on sama mitä Altsukin käyttää, emme aio ainakaan vielä ostaa toista. Leikkimattokin meiltä löytyy Altsun vanhana, samoin sitteri. 

Uutena asiana aion ostaa kantorepun. Luulen, että se tulee olemaan hyvä juttu näin kahden pienen kanssa. Olen katsellut että kantoreppuja löytyy käytettynä hyvässä kunnossa, joten en aio sitä ihan uutena ostaa.  

Tuplarattaat meiltä jo löytyykin. Löysin tori.fistä super halvalla, 65e ! Niistä enemmän esittelyä kunhan olen hieman tuunaillut niitä. 

Meidän tarkoitus oli maalata Altsun vanha pinnasänky valkoisella, mutta tajusimme, että maaleihin menisi aivan liian paljon rahaa. Löysinkin torista 30eurolla ihan hyväkuntoisen pinnasängyn, jonka mukana saa aappa-patjan ja -petarin. Vanha pinnasänky lähtee siis myyntiin, vink vink ! 

Aluksi olen ostanut 50-56 kokosia vaatteita. On bodya, housuja, huppareita, jumpsuitteja, sukkia jne. MONTAKO jumpsuittia tai bodya yksi pieni vauva tarvitsee ? Musta vähän tuntuu, että vaate shoppailu on melkeen lähteny käsistä. Vaatteitahan on ihan SAIRAASTI !
Olen ostellut jo valmiiksi kokoja 62-80 ja niitäkin näyttää olevan... paljon? HUPS ! Luvassa on postaus vaatteista ja tavaroista joita olen pojalle jo hommannut, sitä odotellessa. Vaatteet ovat suurimmaksi osaksi kirpputoreilta löydettyjä, mutta uusiakin on muutama. 


Entä olenko minä valmis ? Uuden vauvan tulo pelottaa, sitä en voi kieltää. Samalla on ihana jännitys, meille tulee pian uusi vauva <3 Tunteet ovat todella sekaisia. Synnytys on alkanut pelottamaan, eihän siihen laskettuunkaan aikaan ole kuin kaksi kuukautta. Toivon, että synnytys etenee yhtä nopeasti ja hyvin kuin ensimmäinenkin. Päässä liikkuu ajatuksia, jos synnytys ei menekkään yhtä helposti, mitä jos jotain tapahtuu ? Entä jos synnytys alkaakin liian aikaisin ? Entä jos... Päässä on niin paljon ajatuksia, etten saa edes kirjoitettua kaikkia niitä tähän, ainakaan nyt. 

Ajatuksia herättää myös se, miten esikoinen reagoin vauvaan. Miten minä osaan reagoida Altsuun kun uusi vauva on ? Tuleeko minulle ikinä yhtä läheistä ja hyvää suhdetta uuden vauvan kanssa ? Kaikki on niin uutta, jännää, tunteikasta ja pelottavaa. Onko mieheni tarpeeksi minun tukena, auttaako hän riittävästi ? Kaikkiin saan varmasti joskus vastaukset, ajan kanssa. 


Seuraavaksi vähän listaa, mitä kannattaa hankkia kun odottaa vauvaa :

Vastasyntyneelle vauvalle: 

-  Pinnasänky
-  Patja
-  Petauspatja
-  Peitto (ei tyynyä)
-  Petivaatteet, lakana, pussilakana
-  Viltti
-  Unipussi
-  Uniriepu vauvan turvaksi 
-  Reunapehmusteet sänkyyn
-  Mobile
-  Itkuhälytin  
-  Hoitopöytä, hoitoalusta tai hoitotaso
-  Vaunut tai yhdistelmärattaat
-  Turvakaukalo
-  Lämpöpussi turvakaukaloon
-  Lämpöpussi/makuupussi rattaisiin
-  Vaatetta 50-62 cm
-  Vauvan myssy vastasyntyneen päähän
-  Kevyt vanupuku
-  Toppahaalari, töppöset ja rukkaset
-  Hajustamatonta pyykinpesuainetta ja huuhteluainetta (hyvä ainakin aluksi)
-  Kylpyamme
-  Kylpytuki (ei välttämätön)
-  Kylpylämpömittari
-  Kynsisakset
-  Pehmeä hiusharja
-  Puhdistuspyyhkeitä (pepun yms puhdistukseen)
-  Vanupuikkoja, -lappuja (korvien, navan jne puhdistukseen)
-  Perusvoidetta vauvan ihonhoitoon

-  Sinkkivoide (vaippaihottumaan)
-  Vaippoja (pienin koko eli new born)
-  Harsoja 
-  Suolatippoja (vauvan tukkoiseen nenään)
-  "Nenäimuri" rään imemistä varten
-  Tuttipulloja, ainakin pari
-  Tuttipullon imuosia pari-kolme erilaista
-  Tutteja
-  Tuttinauhoja
-  Korviketta (jos imetys ei suju, jos ei imetä tms)

-  D-vitamiinitipa, annetaan vauvalle päivittäin 2 viikkoisesta lähtien
-  Rela-maitohappobakteeritipat
-  Bepanthen-voidetta apteekista (ärtyneeseen pyllyyn, ihottumaan, kuiviin läiskiin)
-  Vauvan särkylääkettä (esim Burana tai Panadol)
-  Kuumemittari
-  Sitteri
-  Leikkimatto
-  Ensileluja
-  Kantoreppu
-  Kantoliina



Äidille: 

-  imetysrintaliivit

-  rintaliivien suojia
-  imetyspaitoja
-  imetystyyny (tai iso tyyny)
-  rintakumit
-  rintapumppu
-  maidonkerääjä (jos maitoa tulee runsaasti)
-  isoja terveyssiteitä
-  lampaanvillavoidetta tai bepanthenia (nänneihin, jos ärtyvät imetyksestä)
-  liukuvoide
-  särkylääkettä (esim. Panadol)
-  suoja vanhempien sänkyyn, puklu- tai maitovahinkojen varalta (jos vauva nukkuu samassa sängyssä)
-  tarvittaessa sopivat vitamiinilisät imettävälle äidille

Vauvalle myöhemmin:

-  syöttötuoli
-  syöttötuolin pehmuste
-  rattaat
-  turvaistuin autoon 
-  jääpala/muffinsimuotteja vauvanruuan pakastukseen
-  vauvanlautasia ja mukeja
-  vauvanlusikoita
-  ruokalappuja
-  kaupan ateria-soseita, jos ei tee ruokia itse
-  hedelmäsoseita
-  vauvanruokakirjoja
-  leluja
-  kirjoja
-  kylpyleluja

Toivottavasti tästä listasta on joillekkin hyötyä. Siitä ainakin näkee ne perus jutut mitä kannattaa hommata ja mitkä ovat hyödyllisiä. 








2 kommenttia: