maanantai 6. lokakuuta 2014

Taas lähempänä

Sunnuntaina pyörähti käyntiin raskausviikko 36. H-hetki lähestyy koko aika uhkaavasti. Ei voi ikinä tietää milloin pieni päättääkin syntyä. Joka päivä saa olla jännityksessä, että joko tänään ? Vielä supistukset ja kivut ovat pysyneet kohtuullisina. Keskiviikkona minulla on neuvolalääkäri, jossa tarkistetaan taas muunmuassa kohdunsuun tilanne ja onko vauva laskeutunut. Saa nähdä, onko kohdunsuu pehmentynyt ja kaula lyhentynyt vaiko ei. Nyt alkaa oikeesti todenteolla jännittämään pienen pojan tulo. Koko aika synnytys on vain lähempänä ja jännitys yltyy ! Kohta meillä ihan oikeesti on kaksi pientä lasta. Nyt sen alkaa vasta hahmottaa ! Loppujen lopuksi sen tilanteen tajuaa varmaan vasta sitten kun pieni vauva on täällä meidän keskuudessa. En malttaisi millään odottaa pienen tuloa <3



"Tämän viikon alussa sikiö on 33 viikkoa vanha. Jos voisit laittaa sormesi sikiön kämmenelle, pieni käsi puristuisi nyrkkiin. Varpaankynnet ylettävät varpaanpäihin.
Napanuora on noin puoli metriä pitkä ja ympärysmitaltaan sentistä kahteen senttiin. Sen sisäinen paine ja koostumus estävät sitä menemästä solmuun ja vaikka näin tapahtuisi, se aukeaa yleensä itsestään. Sikiö käyttää napanuoraa leluna ja puristelee sitä, mutta ei jaksa puristaa sitä niin lujaa että se vahingoittuisi.
Viimeisinä raskausviikkoina sikiö lihoo eniten, jopa yli 200 g viikossa!"




"Pieni lapsi on jo vahvasti läsnä hyvin kehittyneine aisteineen. Erityisesti kuulon kautta sikiö aistii uutta tulevaa maailmaansa. Kaikissa kulttuureissa otetaan sikiön havainnointikyky vakavasti. Vielä ei ole liian myöhäistä alkaa harjoitella kehtolaulua. Lapsi tulee todennäköisesti tunnistamaan sekä äänesi että laulun syntymän jälkeen. Tiedät itse parhaiten, kuinka saat lapsesi tuntemaan itsensä rakastetuksi!
Kannattaa panostaa sinun ja syntymättömän lapsesi hyviin, yhteisiin kokemuksiin. Tämä on oikea aika tarinoiden lukemiselle, hyville elokuville, lauluille ja musiikille. Nämä viimeiset viikot ovat sinulle tärkeitä. Sinun tulee ladata akkujasi eikä kuluttaa voimavarojasi.
Äitiysloma on jo ovella ja sinun tulisi varata runsaasti aikaa lepäilyyn. Kerro kumppanillesi, että kaikki sinuun kohdistuva hemmottelu koituu myös lapsen eduksi.
Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 32 cm."





Suski

3 kommenttia:

  1. ihana masu, onnea loppuun :)
    - Kaikkea ihanaa elämässä-

    VastaaPoista
  2. oi kun sulla on täydellisen pyöreä vauvamasu, ihana!!! :) ja kuume senkun nousee... :D:D:D:D

    VastaaPoista