maanantai 13. lokakuuta 2014

Vauvan sairaalakassi

Niinkuin viime viikolla lupasin, niin nyt pieni kurkkaus meidän talvivauvan sairaalakassiin. Periaatteessahan vauvalle ei tarvitsisi ottaa mukaan sairaalaan mitään. Itse kuitenkin olen niin mukavuuden haluinen, että muunmuassa omat vaatteet ja pienet tilpehöörit tekevät olostani/olostamme mukavamman. Esikoisen kanssa meillä ei ollut mukana muutakuin tutti ja kotiutumisvaatteet. Niillä pärjättiin, mutta oli se jotenkin ahdistavaa kun vauvalla oli koko aika päällään sairaalaan vaatteet. Tämän toisen kohdalla haluan tehdä erilailla ja ottaa jo sairaalaan mukaan omat vaatteet vauvalle, kuin myös itsellenikin. Pakkaaminen oli hieman hankalampaa kuin esimerkiksi kesällä, koska pieni vauva tarvitsee lämmintä vaatetta päälleen. On kuitenkin vaikea arvioida, minkälainen sää kotiutumis päivänä on, mutta mieluummin liikaa vaatetta aluksi, kuin liian vähän. Mutta pidemmittä puheitta, katsotaan mitä olen pakannut pienelle prinssille mukaan. 

Sairaalassa olo on  varmasti paljon mukavempaa omissa vaatteissa. Eli sairaalahengailu vaatteet. Oma yöpuku myös vauvalle. Uniriepu ja tutti (jos tulee tarve. En väkisin tunge vauvalle tuttia, ei meidän esikoinenkaan syönyt tuttia laisinkaan). Oma puklurätti ja viiksiviltti <3 Sanokaa te muut mitä vain, mutta minusta on vain kivempi, että myös vauvalla on omat vaatteet melkein alusta asti päällään. 





Kotiutumista varten on omat vaatteet. Niinkuin aiemmin tein kyselen, monet olivat tämän setin kannalla ja päädyin sitten tähän. Normaaleiden vaatteiden päälle panda jumpsuitti ja viltti. Jos on kovin kylmä niin jumpsuitin tilalle laitan tähtihaalarin ettei vauva varmastikkaan saa kylmää. Jotenkin luulen nyt jo, että jumpsuitti on turha ja laitan tähtihaalarin muutenkin. 




Miltä meidän talvivauvan sairaalakassi vaikuttaa ? Mitä teillä oli vauvalle mukana/tulee olemaan ? Puuttuuko jotain oleellista, vinkkejä ? Haha, naureskelen tässä mielessäni, että mitäköhän mieheni sanoisi (ja hänen ilmeensä) jos näkisi minut ihmettelemässä ja valitsemassa vauvalle muunmuassa kotiutumisvaatteita. On tää tarkkaa puuhaa ;D


Suski

10 kommenttia:

  1. Mistä on tuo ihana viiksiviltti?? Pakko saada!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että oot kirjottanu tälläsen postauksen. Just viime yönä mietin mitä pakata sairaalakassiin :) Ja ihana toi viiksiviltti <3

    VastaaPoista
  3. Sattuuks sulla olemaan tätä enää missään kaapinpohjalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku blogger poistaa itestään kuvia... On mulla jotain näitä viel tallel :)

      Poista
  4. Joo näköjään osa kuvista ei näy :/ Voisin olla kiinnostunu tosta harmaasta jumpsuitista missä on noi mustat korvat ja jotain pandoja..löytyyks tota? :)

    VastaaPoista
  5. Onkse missä kunnossa? Paljonko pyytäisit? Postilla täytys lähettää kun en asu stadissa :)

    VastaaPoista