maanantai 2. helmikuuta 2015

Saako äiti juhlia ?


Hauskaa voi todellakin pitää ilman alkoholiakin, mutta hei, onko äidillä edes oikeus juoda tai käydä baareissa ? Monet varmaan elävät niin ahdasmielisessä maailmassa, että juominen lasten saannin jälkeen on vain miestin juttu. No way ! Yhtälailla me äiditkin ollaan ihmisiä, jotka kaipaavat vapaata ja pientä irtiottoa arjesta. Meillä mies käy töissä ja minä olen kotiäitinä kotona. Teen ruokaa, hoidan lapsia ja kotia arjen keskellä sillä välin kun mies on töissä. Jopa kipeänäkin minä olen se, joka on kotona lasten kanssa, tästä työstä ei voi pitää saikkua, toisin kuin palkkatyöstä. Kotiäitinä minä olen töissä 24/7, enkä kummoisesti saa mitään omaa aikaa tai lomaa. 


En ole sellainen äiti, joka haluaisi olla viihteellä monta kertaa kuussa. Välillä haluaisin lähteä vaikka kaupoille ilman lapsia, se olisi jo jotain. Viihteellä käyminen jotenkin helposti "kielletään" äideiltä. Onko se väärin, että myös naiset haluavat käydä välillä irrottelemassa ja nollaamassa pään. Se on ihanaa saada välillä tanssia ja ottaa kuppia. Mitä olen kuullut, niin monilla miehet käyvät useasti baarissa, koska heillä on niin rankkaa ja lässynlää. Miehet, olkaa viikko kotona lasten kanssa ja sanokaa sen jälkeen kummalla on rankempaa. En todellakaan väitä että työnteko olisi mitenkään ruusuilla tanssimista, mutta hei c´moon astukaa kotiäidin kenkiin hetkeksi niin tiedätte mistä me äidit puhutaan. 


Halusin puhua baarissa käynnistä, koska itse olin perjantaina viihteellä ja teki todella hyvää. Lapset olivat isovanhemmilla hyvässä hoidossa ja luotan lapset heidän hoitoon milloin vain. Minun mielestäni on tyhmää, että monet eivät välttämättä uskalla lähteä ulos lasten saannin jälkeen, koska ajattelevat muiden mielipiteitä. So, älä ajattele mitä muut ovat mieltä, vaan tee niinkuin itse parhaaksi näet. Sinä olet se, joka määrittelee mitä teet ja mitä tarvitset. Jos olet sellainen nainen joka haluaa vain nyhjätä lasten kanssa monta vuotta kotona, niin mikäs siinä, jokainen valitsee sen oman tapansa elää. Minä olen sellainen, joka tarvisee välillä sitä omaa aikaa, välillä iltoja ja öitä ilman lapsia. En tunne itseäni mitenkään huonoksi, päin vastoin. Kun äiti on iloinen ja onnellinen niin lapsillakin on hyvä olla. Sitä jaksaa itsekkin paljon paremmin, kun saa olla hetken oma itsensä, eikä aina äiti. Äiti ei todellakaan ole huono äiti, jos välillä ajattelee itseään. 


Tietenkin on myös niitä äitejä, jotka käyvät viihteellä vähän liiankin usein. Sellaista en itse katso kovin hyvällä. Mutta nämähän ovat vain minun mielipiteitäni eikä kenenkään tarvitse ottaa itseensä tai vetästä hernettä nenään. Mikä sitten on kohtuullista viihteellä käyntiä, jaa a, sitä on vaikea sanoa. Itse en halua olla sellainen joka kävisi joka kuukausi baarissa, mutta en halua määritellä kuinka monta kertaa vuodessa on ok. Jos minut kutsutaan baariin mukaan, niin katson vähän tilanteen mukaan. Olenko esimerkiksi juuri vähän aikaa sitten käynyt juomassa tai onko meillä jotain muuta suunnitteilla juuri silloin. Jokainen tosiaan tekee niinkuin itselle ja omalle perheelle on hyväksi. Jos lapset ovat hyvässä ja luotettavassa hoidossa niin let´s go vaan, kunhan lapsille ja perheelle ei koidu tästä mitään haittaa. Äideilläkin on oikeus bailata !! 


Mitä mietteitä juominen ja baarissa käynti herättää sinussa ? 


Suski

8 kommenttia:

  1. Kuulinkin jo ukilta (?!) että ootte käyny viihteellä ja oltiin kaikki samaa mieltä, että hyvä juttu se on. Se tekee molemmille hyvää ja etenkin sulle, kun tosiaan oot jo kohta toista vuotta ollut melkeen pelkästään lasten kanssa - välillä se pienikin ero lapsista toimii minilomana ja auttaa taas jaksamaan pitkään :) Äidilläkin on tosiaan oikeus välillä siihen omaan aikaan ja sitä varten tosiaan on isovanhemmat, kummit jne.

    Ja tiedän, että isovanhemmat on taas vaan olleet innoissaan, kun ovat saaneet pienokaiset hoitoon :D

    - Mellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tekin ootte sitä mieltä että se on hyvä juttu :) Jep totta, minilomat on arjen keskellä luksusta. Hahaha joo , isovanhemmat otti lapset ilomielin hoitoon :)

      Poista
  2. Oon sitä mieltä, että totta kai saa käydä, kunhan sitä ei tee joka viikonloppu. Itse käyn hyvin harvoin baarissa, oikeastaan vain silloin, kun on joku spesiaali tapahtuma, esim. synttärit. Tiedän tapauksia, jotka ravaavat baarissa jatkuvasti, enkä kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, että miksi. Itseäni ainakin häiritsisi se rahan tuhlaus.
    Jokainen kuitenkin tekee, kuten itse tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Mäkään ei tosiaan ymmärrä niitä jotka käy melkein viikottain baarissa, rahaa menee, entä lapset, oispa kiva olla ilman äitiä kaikki viikonloput.. huhhuh.

      Poista
  3. Oon samaa mieltä! Hyvä kirjoitus/ postaus <3

    VastaaPoista
  4. Olen yksin kahden lapsen kanssa (ikäeroa alle 2 vuotta) ja todellakin tarvitsen ja silloin tällöin onnistun saamaankin kokonaisia lapsivapaita viikonloppuja. Minulla vain sen "pään nollaus" tapahtuu esim. lenkkipoluilla ja kotona hiljaisuutta kuuntelemalla, kun kukaan ei huuda, itke, riitele, vaadi, pyydä tai kysy minulta mitään. Alkoholin nauttiminen (etenkään humaltumiseen asti) ei kiinnosta enkä viihdy baareissa (trust me I've tried :D). Minun puolesta jokainen määritelköön itse kuinka monta kertaa vuodessa "viihteellä" on ok. Monesti kuulee, että ihmiset jotka eivät käytä alkoholia joutuvat perustelemaan miksi eivät juo... minusta olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja miksi juoda. Saatoin vähän eksyä aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, voin kuvitella miten ihanaa on olla koko viikonloppu ilman mitään kitinöitä ! Kaikki ei vaan tykkää juoda, ja ymmärrän täysin. Itsekin mietin välillä, miksi juon, edes harvoin. Siitä menee vaan pää sekasin ja tulee paha olo, hyi :D Ehkä on vaan kiva tehdä jotain erilaista ja nollata pää, emmä tiiä :D

      Poista