maanantai 6. huhtikuuta 2015

HAASTE

Sain pitkästä aikaa haasteen. En ole pitkään aikaan muutenkaan jaksanut toteuttaa haasteita, vaikka niitä on liikkellä todella paljon. Nyt ajattelin, että eiköhän tähän väliin mahdu yksi haaste. Tällä kertaa se tuli Marilta / Elämää pienessä perheessä blogilta.


Haasteen säännöt:
*Vastaa haastajan antamiin 11 kysymykseen.

*Haasta sitten 11 blogia, joilla on alle 1000 lukijaa.

*Keksi haastetuille 11 uutta kysymystä.




Saamani kysymykset;


Kahvi vai tee? Kahvi. Minun täytyy saada heti aamusta kahvia, ilman sitä en herää millään. Kunnon kahviriippuvainen. Jos en saa kahvia, päätäkin alkaa särkeä. Kauheeta mutta totta.

Kolme positiivista asiaa kuluvasta viikosta? Meillä oli taaperomamma treffit, oli ihanaa nähdä pieniä ja äitejä tietysti. Sain lapsivapaan perjantain, joka ei sitten kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Viikonloppuna oli paljon ihanaa seuraa ja hyvää ruokaa !

Nimeä yksi paha tapasi? Olen liian herkkä ja tunteellinen. Ainakin monien mielestä. Itse en pidä sitä mitenkään huonona, mutta otan asiat ehkä liian herkästi itseeni. Sanon myös asioita liian suoraan, joka ärsyttää monia.


Inhokki kotityösi? Pyykkien laittaminen pyykkitelineeseen, mikä onkaan ärsyttävintä kuin laittaa vaatteita yksi kerrallaan kuivumaan, niin aikaa vievää ja ärsyttävää hommaa.


Kotityö jonka teet mieluiten? Tavaroiden järjestely paikoilleen, imuroiminen. 


Mitä haaveilit lapsena tekeväsi työksesi aikuisena? Sanoin aina pienenä, että minusta tulee eläinlääkäri. Tykkäsin olla paljon eläiten kanssa ja jotenkin halusin sitä myös työstäni. Toinen "unelma" ammatti oli opettaja, en tiedä mistä sekin tuli, mutta tulipahan kuitenkin. Kumpaakaan noista ammateista en nykypäivänä haluaisi tehdä. 


Harrastatko jotakin ja jos harrastat niin miten päädyit tähän harrastukseen? Ainoa harrastus tänäpäivänä on tämä bloggaaminen, salikortti on pitänyt hommata, ,mutta jostain kumman syystä en ole sitä vielä saanut hommattua. Päädyin bloggaamaan kun aloin odottamaan Alexsandraa. Halusin kirjoittaa johonkin ylös fiiliksiä raskausajasta ja muutenkin kirjoittaa kuulumisia ylös, niitä on sitten kiva joskus lukea. En tiennyt silloin vielä mitään bloggaamisesta ja sen kyllä huomaa kun katsoo ensimmäisiä postauksiani. Ihan järkyttävää ja tekisi mieli poistaa kaikki alkuajan tekstit, mutta en viitsi. Jos siis vertaa ensimmäisiä postauksiani näihin mitä nykypäivänä kirjoitan niin varmasti huomaatte kehityksen !


Millainen olisi unelmiesi talo? Iso omakotitalo. Viisi makuuhuonetta, iso ihana keittiö, iso olohuone, takkahuone, iso sauna, poreamme, iso piha, vaatehuone, kaksi vessaa. Lattiat vaaleaa, valkoista laminaattia, seinät ja katot valkoista. Joissain huoneissa tapettia tai maalia jollain seinällä. Kaikki huonekalut valkoista tai vaaleaa. Tykkään yksinkertaisesta ja vaaleasta !


Ikimuistoisin matkakohteesi? Olisiko vaikka kreetan saari. Olen käynyt siellä pienenä perheen kanssa usein ja haluaisin sinne vielä uudestaankin monta kertaa. Olisi ihana mennä nyt oman perheen kanssa muutenkin matkoille. 


Mitä odotat kesältä? Hauskan pitoa ja sitä, että lapset kasvavat ja heidän kanssaan pääsee tekemään kaikkea kivaa. Ollaan suunniteltu, että menemme esimerkiksi puuhamaahan, sitten kun Kridellä on loma. 


Viimeisin näkemäsi elokuva ja mitä pidit siitä? Katsottiin eilen illalla tv5 elokuvaa nimeltä Roolimallit. Siinä kaksi kaverusta sekoilee jotain ja loppujen lopuksi he joutuvat 150 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Ihan mukaansa tempaava leffa, voisin katsoa uudestaankin.


Omat kysymykseni !
1. Mikä on unelmiesi auto ? 
2. Mikä on ihanne lapsi lukusi ? 
3. Kolme hyvää piirrettäsi ? 
4. kolme huonoa piirrettäsi ? 
5. Omakotitalo vs rivitalo ?
6. Mikä olet ammatiltasi ? 
7. Sadepäiville parhaat vinkit ?
8. Naimisiin vai ei ?
9. Paljasta yksi paheesi !
10. Asuisitko mieluummin pääkaupunkiseudulla vaiko pohjanmaalla ? 
11. Minkälaisista ihmisistä pidät ? 

HAASTAN KAIKKI JOTKA USKALTAVAT VASTATA KYSYMYKSIINI !



Suski



2 kommenttia: