tiistai 2. huhtikuuta 2013

Työharjoittelu

Tänään se siis alkoi, kauan "odotettu" työharjoittelu... 
Aamulla menin vähän ennen yhdeksää sinne toimintatalolle, ja menin infosta kyselemään, että mihinkäs minun pitäisi mennä. Ei kukaan tiennyt...Talossa on kolme kerrosta, jossa jokaisessa on eri toiminta juttuja. Siinä me sitten eri ihmisten kanssa ihmeteltiin, että mihin mun pitää mennä. Kukaan ei siis tiennyt, että olen tulossa harjoitteluun... PERUS !!! Onhan mulla aikasemminkin käynyt näin..huh huh. Tiedot kulkee hyvin ja silleen !
Jossain lapussa sitten luki, että on tulossa harjoittelija, muttei tiennyt milloin :D haha ! Minut oli laitettu työtoiminnan puolelle, joka oli tänään kiinni, ja oma ohjaajani oli lomalla, ylläri :)
Hengailin sitten päivätoiminnan puolella tämän päivän, onneksi siellä oli yksi harjoittelija jonka kanssa hengailin, hän aloitti myös tänään (sairaanhoitaja opiskelija). 

Päivä meni tosi hitaasti, koska ei tehty siis oikeesti yhtään mitään ! Jotai pikku ryhmiä siellä oli, jossa vaihdettiin vain kuulumisia ja tulevia tapahtumia jne. Huomenna menen sitten omaan kerrokseen, työtoimintaan ja näen oman ohjaajani. Se työtoiminta siellä on sellaista pussittamista, postittamista ja muutenkin vähän tollaista varasto työ tyyppistä. Onneks mun ei tartte kaikkea tehä, kun siellä kuitenkin joutuisi nostelemaan raskaita ruuvilaatikoita ja muita painavia juttuja, niin minun ei tarvitse :) 

Vauveliini on tänään pitänyt kunnon jameja masussa ! Masu ei kyllä tykännyt, kun aamulla kävelin työpaikalle (n. 2 km) ja työpaikalta kotiin. Paikat aivan sairaan kipeät ettei kävelemisestä tule yhtään mitään ! Jotenkin tosi tylsää, jos nyt joudun koko loppu päivän vaan rötväämään tässä sohvalla... eikai tässä muukaan auta, huomenna pitää kuitenkin jaksaa lähteä harjoitteluun...


Aurinkoista loppu päivää :)

1 kommentti: