keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mitä jos...?


Mitä jos en olisikaan äiti? Missä minä olisin, mitä tekisin? Tätä olen miettinyt näinä päivinä, kun ei mitään muutakaan jaksa. Tänä päivänä huolehdin pienestä prinsessastani, ja olen siitä onnellinen. Paras mahdollinen tekeminen on murun kanssa leikkiminen ja höpöttely. Mutta, jos en olisikaan äiti..hmmm.. Mitä luultavammin olisin tällä hetkellä koulun penkillä ja valmistuisin ensi kuussa. Hakisin vakituista työpaikkaa ja menisin töihin. Asuisimme Kriden kanssa vanhassa asunnossamme, koska eihän meillä olisi tarvetta tälle kolmiolle. Olen kasvanut henkisesti ihan hirveästi Alexsandran myötä ja aikuistunut ihan silmissä ! Luulen, että meidän viikonloputkin menisivät rällätessä, niinkuin ennen. En ehkä välittäisi tekemisistäni niin paljon kuin nyt. Omaa miestäkin on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla kuin ennen lasta. Olen todella tyytyväinen tähän hetkeen. Nyt tiedän, että minua tarvitaan ja teen oikeasti jotain hyödyllistä, huolehdin toisen ihmisen tarpeista, hyvinvoinnista ja annan rakkautta, kaikkea mitä vaan pieni tarvitsee. Olen jo monta vuotta toivonut saavani nuorena oman lapsen, ja sehän toteutui. Naimisiinkin mentiin. Ollaanhan me hieman nopeasti tehty nämä ratkaisut, mutta tavoitteena olisi olla koko loppu elämä yhdessä. Niin myötä kuin vastoin käymisissä.

Monet voivat olla sitä mieltä, että ei näin nuori voi olla äiti. Pyh. Jotkut aikuistuvat aikaisemmin, jotkut ovat taasen kolmikymppisenäkin lapsellisia. Ikä ei katso sitä, milloin lapsen voi hankkia. Raskauden loppu vaiheella ajattelin, että minua tullaan katsomaan päätä pyöritellen "ei noin nuori voi olla hyvä äitä". Toisin kuitenkin on. Kukaan ei ole kommentoinut kasvatus tapaani, mitä nyt yrittää välillä neuvoa. Toivon silti, että kaikki ovat todenneet minun olevan paras äiti pienelle prinsessalleni. 

Okei, nyt meni vähän ohi aiheen.. :D

Mutta tosiaan, ilman äitiyttä, elämälläni ei olisi minkäänlaista järkevää suuntaa. Eli toisin sanoen, Alexsandra on minun elämäni. <3 Perhe elämä on todellakin minua varten. En voisi kuvitellakkaan entistä elämääni, hyi ! Näin on paras. Minulla on ihana asunto, mies, lapsi ja tukijoukot <3 Olen oppinut arvostamaan sitä, mitä minulla nyt on. Ennen ei niin ollut. Monella ei välttämättä ole näin ihanaa asuntoa kuin meillä. Minulla on mies, josta olen ylpeä ja rakastan häntä. Kaikilla ei mistä ole, se on kurjaa. Minulla on ihana, täydellinen ja terve lapsi. Minulla on tällä hetkellä kaikki niin hyvin kuin olla ja voi. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti