maanantai 23. joulukuuta 2013

Puolivuotias tyttönen



 Vau.fi sivulta
Aistit ja motorinen kehitys
Jokunen puolivuotias osaa jo kääntyä selältä vatsalleen. Vauva tukee ylävartaloaan vankasti käsivarsiensa varassa ollessaan päinmakuulla. Käsien koordinointi kehittyy, lapsi oppii taputtamaan, siirtämään esineitä kädestä toiseen, ja pitämään kiinni yhdestä esineestä samalla, kun hän kurottuu ottamaan toista.
Myös liikkuminen kiinnostaa, ja lapsi tekeekin kaikkensa päästäkseen liikkeelle joko pyörimällä, ryömimällä ja itseään vetämällä. Puolivuotias osaa jo ilmaista, mitä hän haluaa tai ei halua ja alkaa aktiivisesti johdattaa vuorovaikutusta omien mielihalujensa ja toiveidensa suuntaan.
Vauva on kosketusherkkä. Hän erottaa toisistaan märän ja kuivan sekä kylmän ja lämpimän.

Kiinnostuksen kohteet ja aktiviteetit

  • Tykkää leikkiä vedellä
  • Vauvan muisti kehittyy ja yltää nyt noin kahden viikon päähän
  • Kiinnostus leluihin kasvaa ja vauva tutkii niitä entistä perusteellisemmin
  • Tavaroiden heitteleminen lattialle on todella mukavaa, koska sillä on monia seurauksia: siitä lähtee mielenkiintoinen ääni ja jonkun täytyy nostaa pudotettu esine — ja tulla näin leikkiin mukaan
  • Äänet ja äänteet kiinnostavat, mikä on tärkeä osta kielellistä kehitystä
On tutkittu, että ympäristönsä tarkkailemiseen rohkaistut lapset käyttävät nimeävät asioita useilla eri tavoilla, esittävät paljon kysymyksiä, ovat innostuneita, suhtautuvat asioihin myönteisesti ja ovat tyytyväisiä suhteessaan vanhempiinsa. 
Puolen vuoden iässä lapsi ymmärtää entistä paremmin eron oman itsen ja muiden ihmisten välillä. Hän osaa kiinnittää vanhempiensa huomion itseensä huutamalla ja nostaa kätensä ilmaan sen merkiksi, että hän haluaa tulla syliin. Ennen lasta kiinnostivat eniten omien vanhempien kasvot ja äänet, mutta nyt häntä kiinnostaa aivan kaikki ympäristössään näkyvä ja kuuluva.

Vauva alkaa matkia vanhempiensa äänensävyjä. Hän ilmaisee tyytyväisyyttä ja iloa hymyilemällä eikä hymy enää liity pelkästään sosiaalisiin tilanteisiin. Hän käyttää käsiään kontaktin luomiseen, ja vetää vanhempiaan usein vaatteista ja hiuksista, muksauttelee ja raaputtaa.
Käytä tavallisia, oikeita sanoja lapsen kanssa jutellessasi. Vaikka hän ei ymmärräkään kaikkea, oppii hän muodostamaan merkityksistä jonkinlaisen käsityksen sanoista, äänensävyistä, eleistä ja ilmeistä. Matkiminen ja yhdessä leikkiminen on nyt paikallaan.
Itkemisellä vauva yhä selkeämmin hakee vanhempiensa huomiota. Lapsi tunnistaa jo oman nimensä.
Ensimmäiset puoli vuotta ovat olleet lapselle yhtä pitkää ”kyllä-kautta”, mutta joutuu nyt totuttelemaan ensimmäisiin kieltoihin: kaikkea haluamaansa ei voi tehdä eikä saada. Kun lapsi myöhemmin oppii liikkumaan enemmän, pelkkä kielto ei riitä vaan on esineitä, jotka on yksinkertaisesti siirrettävä pienten uteliaiden kätösten ulottumattomiin.

Noin luki vaun sivulla. Alexsandra täytti eilen tasan 6kk. Meillä nyt puolen vuoden ikäisenä ryömitään jo eteen päin. Melkein kaikki tavarat on otettava käsistä pois ja nostettava ylemmäs. Tästähän neitokainen ei tykkää ja välillä jopa suuttuu. Sori nyt vaan "vauveliini", esimerkiksi teippirullalla sinä et tee mitään :D Neiti kävi myös salaa aukasemassa suklaa rasian ja repi sisällön ulos, onneksi niissä oli paperit päällä, ettei sentään suklaata saanut suuhunsa ! Alexsandra istuu myös todella hyvin, selkä hyvin ryhdikkäänä ja samalla pystyy touhuamaan leluilla yms. Ihan yksinään neitiä ei voi jättää istuskelemaan, koska kupsahtaa vielä välillä maahan. Kääntyilty on jo monta kuukautta. Punnerrus asento tuli ennen ryömimistä, ja konttaus asentoonkin mennään. Uutena juttuna on tullut kääntyily unissaan. Neiti nukkuu selällään ja kääntyy nykyään masulleen, sitten alkaa kitinä ja kun käy kääntämässä takaisin selälleen kaikki on hyvin, pikkasen raivostuttavaa :D
Meille tuli myös joulukuusi sisälle, ai että se on ihana  ! Siitä tulee niin jouluinen tuoksukin, muuten sitä joulu mieltä ei ole vieläkään, mistä sitä saisi ?!!? Lumi saisi tulla maahan, onhan sitä jo tässä odoteltu. Kohta sen ei tarvitse tulla ollenkaan, ei sitä kesällä tartte olla. Niin joo tohon joulukuusen vielä, neiti kävi myös vähän repimässä sitäkin, onneksi ei saanut kaadettua. Tässä olohuoneessa pitäisi olla koko aika, jotta ei mitään tapahtuisi. Lahjatkin taisi pikkusta kiinnostaa kun tunki niitä suuhunsa ja yritti avata, hih ! 


Meillä on puolivuotis neuvola vasta tammikuussa, silloin Alexsandra on jo 6,5 kk. Mä en tajua miten tää aika menee näin nopeesti ! Vastahan me oltiin sairaalassa ja odotettiin neidin tuloa ! Aika tosiaan lentää kuin siivillä ! Puolen vuoden päästä tämä pieni pirpana on jo vuoden !!! 
Tittidii, huomenna on sitten aatto. Juu, ei tosiaan siltä tunnu. Tänään shoppailemaan viimeset lahjat, vähän ollaan myöhässä :D Aamulla olis tarkotus tehdä riisipuuroa, meille, kuin myös pikkuiselle. Ääää, mä en malta enää odottaa, haluaisin heti avata noi lahjat !! Onko mun pakko odottaa vielä huomiseen, eihän ? :)









HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE !!! 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti