torstai 6. maaliskuuta 2014

Inspiraatio hukassa !

Nyt muhun on oikeesti iskeny todellinen saamattomuus ! Varsinkin blogin puolella. Anteeksi tästä. Toivon, että saisin jostain taas sen inspiraation kirjoittaa ja aiheita tulis virtanaan, eikä tarvis kirjoittaa ihan liibalaabaa. Tälläkin viikolla olen tosin nähnyt kavereita ja siskoa, joten en ole edes istunut koneen ääressä, niinkuin en tänäänkään kuin vähän aikaa.
 
Ja musta on tosi typerää edes kirjoittaa tätä postausta nytkin, kun ei mulla oikeesti edes ole mitään asiaa ! Mutta ajattelin nyt tulla kertomaan tämän ihan tänne blogin puolelle, ettei kukaan ihmettele, että olisin esimerkiksi lopettanut koko postailun. Ei, näin ei ole, mutta nyt ei vaan iske.
 
 
Olen myös välillä ajatellut lopettaa koko blogin pitämisen, mutta tämä on tietynlainen henkireikä, jos on tylsää ja ennen kaikkea harrastus. Tänne voi kirjoittaa melkeempä mitä vain ja ne jäävät talteen, niitä voi sitten myöhemmin lueskella ja nauraa näille jutuille.
 
Mutta... En sitten tiedä. Mulle tulee hirveesti paineita just tästä, jos en kerkeä montaa kertaa viikossa postailemaan, joka olisi mun tavoite. Aina ei vaan ole aiheita joista kirjoittaa. Aina ei vaan jaksa laittaa kaikkia kuvia koneelle ja valkata niistä ne parhaat. Aina ei vaan ole aikaa. 
 
Joten lopettaakko vai ei ?
 
Nyt niitä postaus ideoita ja äkkiä, ennen kun mä oikeesti poistan tän koko blogin. Ja pienet elonmerkitkin olisi kivoja, että lukeeko kukaan edes tätä ?
 
 
 
 
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Ei kannata lopettaa sitä mikä helpoimmalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo totta.. Täytyy vaan jostain saada sitä motivaatiota uudestaan!

      Poista
  2. Älä lopeta :) kivaa lueskella arkipäivän juttuja.

    Ideoita: kuvausreissu ulos jossa Altsu tutkii luonnon ihmeitä? Perhepostaus - kertoisit että mitä perhe tarkoittaa sinulle ja mitä toivot sen tarkoittavan Altsulle. Minkälaista tulevaisuutta toivot pikkuiselle? Miten te tapasitte miehenne kanssa, miten tarinanne alkoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Hei kiitos ideoista ! Laitankin noi ylös, ettei pääse unohtumaan.

      Poista