torstai 28. elokuuta 2014

Kriisi



Onko ketään joka haluaa pitkät pitkät hiukset ? Minä huudan heti hep !
Olen yrittänyt kasvattaa hiuksia tässä monta vuotta, mutta aina kyllästyn ja menen kampaajalle leikkaamaan hiukset. Pahimmassa tapauksessa olen myös itsekkin näitä leikellyt, siksi näissä ei mitään kunnon mallia olekkaan. Nyt olen päättänyt etten leikkele hiuksia tai käy kampaajalla kuin sitten vasta kun on ihan pakko. Kampaajallekaan en tykkää mennä, koska ne leikkaavat aina monta senttiä pois ja sitten alkaa kasvattaminen alusta. Hiuksia tulen värjäämään, mutta harvemmin, etten pilaa niitä kokonaan. 




Entä hoitoaineen käyttö ? Kannattaako sitä käyttää ? Itselläni ainakin hiuksista tulee liian sileät ja lättänät, joka se taas on tyhmän näköistä. Ehkä pääsen kasvattamaan hiuksiani paremmin kun tämä raskaus on ohi, tämän takia hiukset suunnilleen putoavat päästäni. Uusia tietenkin kasvaa mutta suurimmaksi osaksi hiuksia irtoaa tupoittain päivässä. Olen myös aiemmin sortunut turhaan värjäämiseen.. En ole osannut päättää mikä hiusväri sopisi minulle parhaiten joten olen vain värjäillyt ja kokeillut muunmuassa mustaa, punaista, ruskeeta, blodia ja siinä samalla pilannut hiukseni. Nyt aion pysyä blondissa pitkään ja antaa ajan kulua, haaveena joskus pitkät ja paksut hiukset <3








6 kommenttia:

  1. Kyllä kannattaa käyttää hoitoainetta.
    Se sulkee hiuksen pinnan, jolloin hius kestää paljon paremmin mm. rasitusta, värjäämistä ja sään vaihteluita. Hoitoaineissa on lisäks paljon hiusta hoitavia aineosia (siks sen nimi on hoitoaine...), jotka imeytyy hiukseen ja ravitsee ja kosteuttaa sitä sisältäpäin.

    Jos tukasta tulee lättänä, niin kannattaa kokeilla jotain tuuheuttavia tuotteita. Ja voihan sitä itekkin vaikka tupeerata tyveä kevyesti, niin heti tulee paljon ilmavamman näkönen kampaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoaine ostoksille ---> :) Mulla ei vaan noi lakat tai tuuheuttavat tuotteet pysy hiuksissa. Silti niistä tulee sellaset lättänät vähän ajan päästä :/

      Poista
  2. Täällä pitkätukkainen paksuhiuksinen hei! :D Hiukset perseeseen asti ja kasvaa vaan ihan hirveetä tahtii. Inhoan vielä, kun nää on kamalan paksut ja oikeesti haluaisin ohkasemmat hiukset. Jännä on et jotkut haluu esim. pisamii, joil ei oo pisamii ja ne joil on pisamat ei haluis niitä. Ja nyt esimerkiks mä haluisin et nää ois oikeesti ohuemmat ja ei kasvais niin kovaa tahtia. Lahjoittaisin mun hiusten pituuskasvun ja paksuuden sulle heti, jos vois! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan ilomielin lahjoituksen vastaan ;p Mutta niinhän se aina vähän on, että jos itellä ei jotain oo niin sen haluaa, ja päinvastoin :D

      Poista
  3. Mulla ainakin on niin perus suomalaisen hiuslaatu eli hento, ohkanen, helposti takkuun menevä ja piikki suora. Kiharat ei pysy millään niinku ei mitkään muotoilut muutenkaan. Kyllästyin omiin hiuksiin totaalisesti maaliskuussa ja hankin teippipidennykset siinä ainut tapa jolla sain pitkät hiukset:) Ja mitä hoitoaineen käyttöön tulee niin niinku jo yläpuolella sanottiin ni kannattaa käyttää, tosin mulla se lisää hiusten nopeaa rasvoittumista mut on se silti parempi hiuslaadulle jos en ollenkaan käyttäis ja nyt kun on nää pidennykset ni on pakkokin käyttää. Onnee hiusten kasvattamiselle toivottavasti onnistut, itse luovutin:D Faktahan on se et värjäys kuluttaa hiusta joten värjäystä vähemmän ni kyllä ne siitä vahvistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon noita teippipidennyksiä ja muitakin pidennykksiä miettiny, mutta oon kuullu että nekin kuluttaa ja rasittaa hiusta aikalailla.. Koitan kasvattaa omia hiuksia ja saada näistä paksut ja pitkät :)

      Poista