tiistai 14. lokakuuta 2014

Ihana syksy

Olo oli tänään aamulla jotakin aivan järkyttävää. Tuntui, että tämäkin päivä menee sohvalla maatessa, leikkien lahnaa. Edes aamukahvi ei piristänyt, päin vastoin. Tuntui etten olisi nukkunut yöllä sekuntiakaan. Oloani ei yhtään helpottanut pieni ihana känkkäränkkäni. Huomiota huomiota. Miksi aina silloin kun haluaisin maata rauhassa ja olla vaan, niin neiti ei osaa leikkiä yksin. Ihanaa viihdyttää puolikuolleena vähän päälle yksi vuotiasta taaperoa jolle ei sittenkään kelpaa mikään. Luetaan kirjaa, leikitään palikoilla ja niin edelleen. 



Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Puin meille molemmille ulkovaatteet päälle ja lähdettiin ulkoilemaan ! Oikeen repästiin ja päätettiin olla reippaita. Ensimmäistä kertaa elämässäni nautin syksystä. Johtuukohan se, että ikää tulee lisää ja osaa nähdä näissäkin ilmoissa jotain hyvää. Ihan tajuttoman väsyneet aivoni saivat jotain muutakin piristystä kuin pelkkä kahvi. Raitis, viileä syksyinen ilma tekee ihmeitä, oikeesti ! Suosittelen kokeilemaan jos yhtään väsyttää tai **tuttaa. 



Monesti kun äitini on meillä käymässä, me lähdetään tyttöjen kesken kävelemään ja muuten vaan ulkoilemaan. Äitini saa minuun vauhtia. Yksin kun on niin tylsä lähteä mihinkään, harmillista mutta totta. Minun pitäisi vaan useammin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä kahdestaan neidin kanssa ulkoilemaan. Me molemmat niin nautimme ulkoilusta mutta se lähteminen on kaikista haastavinta. 



Tänään kävimme vetämässä pienen lenkin ja menimme puistoilemaan. Altsu sai siellä heti kaverin pienestä saman ikäisestä pojasta. Ulkoilussa on myös sekin hyvä juttu, että jos puistoissa on samaan aikaan ihmisiä niin monesti sitä tulee juteltua sitten niidenkin kanssa. Ulkoillessa virkistyy sekä äiti, että lapset ! Vaikka ilma ei houkuttaisikaan lähtemään ulos niin silti, kimpsut ja kampsut kasaan ja ulos. Tänäänkin ilma on synkkä ja sumuinen, mutta silti niin ihanan virkistävä ja syksyinen. Olen rakastunut <3




Onko muitakin jotka nauttivat syksystä ja syksyisistä ilmoista ? Oletteko aina tykänneet, vai onko silmänne auenneet syksylle vasta myöhemmin ? 



Suski












4 kommenttia:

  1. Nautin kyllä syksystä tosi paljon. Ja kaikista vuodenajoista

    En ymmärrä ihmisiä, jotka aina vaan haluaa olla lämpöisessä kesäilmassa. Miksei nautita eri vuodenajoista ja niiden tuomista mahdollisista eri harrastuksista yms.

    Ihania kuvia, asutte jossain ihanalla paikkakunnalla, jossa kauniit maisemat. Olen kateellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisesta vuodenajasta pitäis todellakin nauttia <3 Jooo hyi, emmäkään tajua sellaisia jotka haluis koko ajan olla jossain auringon paahteessa ja kuumuudessa :D hih kiitos. Asutaan Helsingissä espoon rajalla, mutta ihanalla rauhaisalla paikalla jossa on metsää vieressä ja niinkuin sanoit, kauniit maisemat <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja ihanaa että postailet taas melkein joka päivä!! Olen niin koukussa tähän sinun ja erääseen toiseen blogiin, köyn kerran kaksi päivässä aina tarkistamassa, onko tullut uusia! :) Oli kamalaa ne pitkät tauot kevät/kesällä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ! Ihana kuulla <3 Se kevät kesä tauko oli todella typerää, mutta kuumat ilmat ja liiallinen tekeminen olivat syypäitä :p

      Poista