tiistai 11. helmikuuta 2014

Kyläilyä, kotona oloa

Mitä eilen tapahtuikaan ? Alkuperäinen suunniltelma vähän *usi. Meidän piti Altsun kanssa vaan olla kotona ja ottaa iisisti. Päätettiinkin sitten Tiian ja vauvojen kanssa lähteä moikkaamaan hyvinkään kamuja. Muutama tunti siellä sitten vierähtikin. Kahvia, pullaa, juttelua, mitä sitä äiti muuta tarvitsisikaan. Ihanaa, että on pitkin suomea mamma/vauva kamuja ! Altsun kasvaessa, toivon, että kaverit pysyvät. Nykyisistä vauva kamuista voi tulla iän ikuiset bestikset ! Ei sitä tiedä.
 
Kaverit on rikkaus <3
 
Tänään toteutin koti päivän. Tai, eihän nyt ole kun vasta päivä. Mitä vain voi vielä tapahtua !
Siivotakkin olisi pitänyt, mutta en ole vielä jaksanut. Ollaan pienen kanssa vaan touhuttu, kuunneltu musiikkia ja kiipeilty pitkin poikin. Muru kasvaa niin nopeesti. Meidän vauva kävelee jo tukea pitkin ja kovasti pitää kiipeillä ja tutkia paikkoja. Rakkaus <3
 
 


 
 

 
 





 










Tähän loppuun vielä;
 
 
Liikutteko paljon lapsen/lapsienne kanssa ? Montako kertaa viikossa ?








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti